maanantai, 23. kesäkuu 2008

Oma moka, jos tappaa itsensä työllä.

Tässä yritän toista viikkoa kesälomailla ja uskoa, että tähän lepäämiseen olisi oikeus vaikka en olisikaan rääkännyt itsäni työllä. Tai no, minähän rääkkäsin. Mutta oikeus on levätä, vaikken olisikaan. On ollut vähän rankka vuosi, koska olen edelleen yliopistossa, mutta aloitin saman aikaisesti päätoimisen opiskelun AMK:ssa. Nyt keväällä vielä olin töissä molempien koulujen ohella niin kyllä meinas välillä hiertää aika pahasti. Mutta eipä mitä, siitä selvittiin ja ihan omien valintojen perusteellahan sitä tiukkoihin tilanteisiin jouduin :) Kuka pakotti menemään vielä töihinkin? Ihan ite tyhmä olin. Nyt tässä yritän keräillä itseäni, ja tuntuuhan tuo luonnistuvan! Ihmeen kaupalla pääsin kaikenmaailman tenttejä läpi, joihin en ollut ehtinyt edes lukea. Ja suoranainen Taivaan ihme oli, että pääin ruotsin näyttökokeen läpi arvosaalla 2. Ei siinä ole kehumista, MUTTA uskoin, etten pääsisi läpi ollenkaaan ja joutuisin sen vuoksi vaikeuksiin. Ei koskaan enää tällaista rutistusta, jos se minusta itsestäni on kiinni! Ja kenestäpä muusta se olisi kiinni? (No, ensi vuonna se nähdään, kun mie idiootti tuolla taan näännytän itseäni vaikka ei tarttis). Työnteko on kyllä semmonen juttu, että sillä on miun turha brassailla muille ja muiden brassailla miulle. Harmi vaan, että se on yhteiskunnassamme yliarvostettua...

keskiviikko, 11. kesäkuu 2008

Pitääkö lepo ansaita?


Jos lepo pitää ansaita, tarkoittaa se, että oma olemassaolo on lunastettava työtä tekemällä.

Tällä logiikalla levätä saa vain, jos on tehnyt kunnolla hommia (hyödyllisiä hommia, mieluiten rahan arvoisia, ja mieluiten nääntymiseen asti). En tiedä onko kyse suomalaisesta vai yleismaailmallisesta, protestanttiseksikin mainitusta, työmoraalista. Tällainen ajattelutapa joka tapauksessa tuntuu olevan vallalla ympäristössäni. Se ilmenee mm. siten, että ihmiset pukevat työnarkomaanisuudellaan kehuskelemisen valittamiseen ja marttyyriyteen: "En oo viiteen vuoteen lomaa pitäny!". Ärsyttävää tuollainen, sanon minä! Te ette ole sen arvokkaampia, vaikka olisitte lomanne pitäneetkin, tai vaikka ette olisi sellaista pitäneet koskaan! Piste! Asia ärsyttää minua, koska olen itsekin sortunut tähän omalla työmäärällä kehuskeluun (peitellysti, tietenkin). Vasta vähän aikaa sitten menin sanomaan burn outtisen näköisenä kaverilleni, että "Aion pitää ekaa kertaa kesäloman moneen vuoteen". Jälkeenpäin suututti, että sorruin samaan sontaan, kuin "ne muutkin". Olin sanoessani vielä ajatellut, että haluan sillä ilmaista kaverilleni (joka myös on hillitön työmyyrä) sen, että "HEI; lomailu ON sallittua", mutta diskurssini olikin harhaanjohtava: rivien välistähän tulin todenneeksi, että loma pitää ansaita tarpeeksi näännyttävällä työmäärällä. Oikeasti en halua uskoa tällaiseen. Lomaa täytyy saada pitää muidenkin, kuin työnarkomaanien. Elämän tarkoitus ei ole palkkatyön tekeminen. (Ja jos on, niin silloinhan lapsien arvo on vain se, että heistä isona tulee yhteiskunnan pyörittäjiä, kun taas vanhukset, sairaat ja vammaiset sekä työttömät ovat tällä logiikalla täysin arvottomia.) Niin. Elämän tarkoitus ei ole palkkatyön tekeminen, tai jos on, meidän täytyy myös kieltää ihmisarvo työhön kykenemättömiltä.

Jokainen voi aina vaikuttaa omaan elämäänsä sen verran, että ottaa lomaa jos siltä tuntuu. Jos raha sen vuoksi loppuu, niin loppukoon (loppuuko se TODELLA, on hyvä kysymys). Eikö eheä mielenterveys ole rahaa tärkeämpää? Mieli ei ole terve, jos se ei saa lepoa. Jos on pakottava tarve tehdä koko ajan työtä, ei sekään ole tervettä (pelkäätkö rauhaa ja hiljaisuutta? Mitä pakenet? Hiljaisuudessa omat ajatuksesi saavat sinut kiinni. Olisiko ne jo aika kohdata?) Ja kaikki raha-asiat ovat kuitenkin niitä, joiden aina mainitaan olevan pinnallisia, merkityksettömiä – miksi sitten sanelemme elämämme rahan mukaan? Älkää vain tässä kohtaa kuvitelko, että minulla olisi rikas pappa, joka maksaa minulle lomarahoja, sellaisenahan tässä olisi helppo tällaisia puhua. Höpö höpö: opiskelijana (ja apteekin kanta-asiakkaana pitkäaikaisen ihosairauteni vuoksi) minun on sanottava, että vähemmälläkin rahalla tulee toimeen, ja asiat kannattaa laittaa tärkeysjärjesykseen myös kalenterin osalta. Toistaiseksi raha-asiani ovat aina järjestyneet! Ja tätä on jatkunut jo vuosikausia. Mikä on salainen aseeni, haluatkos tietää? (Vastaus on: rukous; itsepä halusit tietää! PS- Kannattaa sinunkin kokeilla! Kun ensisijaisesti etsimme Jumalan kasvoja, tuppaa kaikki ”maallisetkin” asiat järjestymään. Nimimerkillä ’kokemusta on’).

Raha EI ole tärkeintä, ja rahan puute ei ole asioista kamalinta, joskin sangen viheliäistä. Itse asiassa rahan puute on sieltä ja syvältä. Mutta: uskotko Jumalaan (suurin osa suomalaisista uskoo)? Jumala on Raamatussa luvannut, että Hän pitää meistä huolen, eikä Hän tarvitse meidän apuamme siinä (eli meidän ei tarvitse työskennellä/stressata toimeentulosta 24/7 jotta Jumala meitä auttaisi). Älä tulkitse tätä kehotukseksi laiskuuteen ja lorvimiseen! Haluan vain sanoa, että jos olemme loogisia tässä suhteessa, täytyy meidän luottaa Jumalaan, jos kerran Häneen uskomme. Ihmisellä on oikeus lomailuun, jopa ajoittaiseen "olemiseen vain" ja mitääntekemättöyyteen. Jumala haluaa meille hyvää, hän haluaa antaa meille levon! (Jumala lepäsi itsekin, tosin ison työn tehtyään, seitsemäntenä päivänä. Jeesus puolestaan vetäytyi silloin tällöin lepäämään muuten vain, mutta ihmiset eivät antaneet hänen olla rauhassa).

Minä en tätä ”olemisen vain” taitoa itse hallitse, muutoin kuin ehkä näin teoriassa, ja siitä koituu hirveästi harmia. Jokin yliminän tapainen piiskaa minua eteenpäin, piru kuiskii korvaani: "Sinulla ei ole oikeutta olla olemassa, jos et tee koko ajan jotain hyödyllistä työtä. Valokuvien albumiin laittamista ei lasketa hyödylliseksi." Mutta pirulainen se on kaiken valheen isä. Ja minä hölmö liian usein menen lankaan. Mutta uskon, että Jumala auttaa minua, koska Hän haluaa minullekin hölmölle hyvää. Mihin minä turvaan, jos en Jumalaan? Itseeni? No vau, onpa mahtava vaihtoehto, sillä tyylillä saan burn outin heti huomenna!

Olen vakaasti sillä kannalla, että ihmisellä on oikeus olla olemassa, vaikkei hän tekisikään työtä. Eri asia on se, onko tällaisella elämällä MERKITYSTÄ (ihmiselle, muille ihmisille, Jumalalle). Minä en tiedä. Riippuu varmasti siitä, mihin aikansa käyttää. Ongelmana on myös se, mikä lasketaan työksi. Rukous? Kotityöt? Vapaaehtoistyö? Pelkkä palkkatyö? Työn arvo on erilaista. Palkkatyö on yleisesti hyväksyttyä ja siihen pyritään. Mutta sillä ei toden totta ole useinkaan ”ikuista arvoa”; kun kuolet, niin eipä ollut sekään minkään väärtti. Surullista mutta totta. Sen sijaan rukoileminen, (kuvitellaan vaikkapa jotakuta uskovaista työtöntä, joka rukoilee usein) sillä on ikuista arvoa. Kun tällainen henkilö kuolee, hänellä on aarre taivaassa, vaikka häntä on täällä hyvinvointi-Suomessa arvioitu kenties pelkäksi loiseksi. Niin. Arvot ovat moninaiset. Kunpa itse pystyisin joskus vilpittömästi valitsemaan rukoilevan työttömän roolin. Mutta nyt en siihen vielä pystyisi: itse asiassa pyristelen jatkuvasti irti suorituskeskeisyydestä, olemassaolon oikeuden lunastamisesta (palkka)työllä. On kenties olemassa ero laiskuuden, ajoittaisen velttouden, ns. ansaitun levon ja ns. ansaitsemattoman levon välillä. Olen painiskellut tämän asian parissa aikas pitkään, ja se näköjään on edelleen käymisprosessissa. Aktiivisena ihmisenä en tosin työttömänä malttaisi ollakaan. Ehkä tässä onkin yksi villakoiran ydin: yliaktiivisena sitä ei malta levätä ennen kuin on rättipuhkipoikki. Onko monikin meistä tällainen? Asetammeko samat vaatimukset myös ”leppoosemmille” ihmisille? Asian aktiivinen pohtiminen useammin ei olisi haitaksi - se voisi tuoda helpotuksen ajoittaiseen eksistentiaaliseen pähkäilyyn ja tuskastumiseen, olemassaolon oikeuttamiseen työllä (kuka oikeuttaa ja mitä…). Rukouksessa myös saa monesti asiaan uusia näkökulmia, Raamatun lukemisesta puhumattakaan. NIIN – ja jos nämä yhdistää, niin aijaijai kun sattuu makiasti :).

Mutta palailen asiaan, kunhan tähän selvyyttä saan (siitä tulikin melkein runo) – mitä lepo/laiskuus/ja ARMO on? Kuulemisiin, ja siunattua päivää – sinä olet arvokas.



  • Henkilötiedot

    Omaan, henkilohtaiseen vakaumukseeni pohjautuva blogi, jossa kelaan mieleen tulevia kysymyksija mahdollisesti ongelmiakin. Miten tlloikein pitsi el ja olla, jotta olemassaolollamme olisi jotain merkitystja tolkkua? Uskon el tarkoitukseen, monesti aivot narikassa juoksennellessamme emme vain vttttule tehneeksi asioita, jotka olisivat t tarkoituksen mukaisia. Tlaisia juttuja siis mietin ja pyittelen. Olen iloinen ihminen; tei ole mitn mustaa ja masentunutta maailmanhahmottelua, vaan vilpittpyrkimysttotuuteen ja viisauteen. Sen tarkoituksen todentamiseen, mitvarten tsolen. Asiallinen kommentointi on aina suotavaa :)

  • Tagipilvi